sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Butter makes you fat !!!

Julie & Julia, 2009
Ohjaus: Nora Ephron
Starring: Meryl Streep, Amy Adams, Stanley Tucci, Chris Messina

Julie & Julia perustuu kahden naisen tositarinaan. Toinen heistä on Julia Child, 1950-luvulla elänyt kuuluisa kokki ja  toinen on Julie Powell, 2000-luvun kolmikymppinen, joka Julian innoittamana alkaa kirjoittamaan ruokablogia.  

Uskomattoman rankan urheilupäivän päätteeksi tämä elokuva oli kuin tehty raukeaan olotilaani. Juonellisesti elokuvassa ei ole juuri mitään ihmeellistä, ei suurempia katastrofeja, juonenkäänteitä eikä syvempää pohdintaa vaativia monimutkaisuuksia. Vain kaksituntia täynnä kuvausta kahden naisen elämästä. 

En ihmettele yhtään miksi Meryl Streep kahmaisi itselleen Oscar-ehdokkuuden roolistaan. Streep on aina ollut yksi lempinäyttelijöistäni, ja tuntuu kuin hän vain paranisi elokuva elokuvalta ! Ei joka nainen pysty näin hyvin eläytymään 50-luvun kotirouvan rooliin ja lisäämään siihen vielä ehdottoman hulvattoman, mutta silti uskottavan korotuksen sekä fyysisen elehdinnän! Elokuvan hahmojen elämäntilanteisiin ei voi muutakuin samaistua ja sukeltaa suoraan sen syövereihin. 

Julie & Julia on erittäin hyväntuulinen elokuva, jossa rakkaus kukoistaa ja ruoka maistuu. Kerronta on sujuvaa vuorottelua molempien naisten elämien välillä, eikä katsojan tarvitse huolehtia kummankaan päähenkilön elämästä, on rentouttavaa välillä tietää, että elokuva päättyy onnellisesti :) Elokuva laittoi kuitenkin sen verran miettimään, että miksi nykyää ihmisillä on tarve olla niin esillä ja näyttää kuka kukin on koko maailmalle. Esimerkkinä itse kirjoitan elokuvablogia nykyisin "julkisesti" kun ennen kirjoitin vain itselleni? Hmm--  enkä ole edes varma onko se siksi että haluaisin kuulla muiden mielipiteitä teksteistä... Myös elokuvan Julie tuntuu pyrkivän itsekeskeisesti vain julkisuuteen.
Onneksi Juliekin tajuaa hölmöytensä ja oppii arvostamaan elämäänsä. Happy happy joy joy ! 

ja muuten
...Eli kun en katso ranskalaisia elokuvia, niin katson elokuvia, jotka sijoittuvat ranskaan? No-o ehkä :) ja kauheita ruokia tekivät muuten tässä... lihhaa lihhaa lihaa ja voita ja sitte ehkä muutama porkkana !!

****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti