http://www.listal.com/list/film-sets-brigitte-lacomb |
Cracks, 2009
Ohjaus: Jordan Scott
Eletään 1930-lukua Englannissa, rikkaiden perheiden lapset asuvat sisäoppilaitoksessa ja ovat kuin yhtä suurta perhettä. Eräänä päivänä oppilaitokseen saapuu uusi asukas, espanjalainen Fiamma (Valverde), joka on lähetetty oppilaitokseen rangaistukseksi rakastuttuaan vanhempiensa mielestä väärään poikaan. Fiammassa on jotain salaperäistä ja valloittavaa, hän on sivistynyt, tumma, kaunis ja aikuismaisempi kuin muut tytöt. Hän saa oppilaiden uimamaikan Miss G:n hurmioon. Oppilaat ihannoivat sairaalloisesti Miss G:tä - jonka elämä on todellisuudessa kaikkea muuta kuin ihailtavaa. Muut oppilaat eivät pidä siitä että Fiamma varastaa opettajan huomion ja yleinen kaaos on valmis.
Elokuvan voimavarana toimivat uskomattoman hieno kameratyöskentely sekä roolisuoritukset. Elokuva ihannoi naisvartaloa, ja tuo hieman mieleen lesboelokuvankin aikeita, mutta kaataa positiiviset kuvitelmat siitä kuvaamalla homoseksuaalisuuden sairautena ja manipuloimisena. Olen vahingossa katsonut paljon Juno Templen elokuvia hiljattain, ja pojat siinä on tytössä ytyä. Tässäkin roolissaan hän loistaa joukkueenjohtajana, koko koulun päällepäsmärinä. Elokuvassa on runollinen tunnelma: aina ei tarvita vuorosanojakaan, kun voidaan vain tuijottaa merkitsevästi. Ei mikään uusi ja mieleenpainuva tarina, mutta iha mukava draama naiskatsojille.
***