Am I or am I not?

Bröderna Karlsson, 2010

Ohjaaja: Kjell Sundvall

Päätähdet: Björn Bengtsson, Carl-Philip Andersson and Jonathan Andersson

Bröderna Karlsson, elikkä Karlssonin veljekset kertoo kaksosista, jotka eivät edes tienneet toistensa olemassaolosta. He kohtaavat äitinsä kuoltua perinnön jaossa. 

Björn Bengtsson vetää molemmat roolit, niin Nicklaksen kuin Hassenkin. Nicklas asuu Tukholmassa ja on menestyksekäs, pedanttinen asianajaja. Hänellä ei ole perhettä ja näin ollen onkin hyvin omistautunut uralleen. Nicklas on pomon suosikki ja firmassa huhutaankin, että hänestä olisi tulossa firman historian nuorin osakas. Nicklas on kasvanut rikkaassa perheessä, kun kaksosten äiti joutui antamaan toisen pojista pois. Hasse taas asuu pohjoisessa perheineen. Hän on pahamaineinen naisten mies ja täyhulttio. Kun Hasse saapuu Nicklaksen luo kylään alkaa kaaottinen tapahtumien lumivyöry, joka ei ota loppuakseen.

Elokuva oli melko viihdyttävä komedia siitä miten kaksoset voivat olla täysin eri maailmasta. Miten kasvatus on vaikuttanut kummankin pojan elämänarvoihin ja miten veljeys voi yhdistää vielä niinkin monen vuoden jälkeen. Välillä tuntui kuitenkin, että eikö nuo vastoinkäymiset voisi jo loppua ja alko ahistaa kun kaikki meni elokuvassa niin päin pyllyä ! Mut melko peruskauraa.

***

Älä tee niinku mä.

Ghosts of Girlfriends Past, 2009

Ohjaus: Mark Waters
Starring: Matthew McConaughey, Jennifer Garner and Emma Stone

OK tää on noloa. Siis katoin tän lentokoneessa. En valinnut ite. OK?!! 

Melkein pahempaa kuin kauhuelokuvat. Romanttiset elokuvat on hyviä joo, mutta siis Ben Affleckin varaan alunperin tehty mukaelma Charles Dickensin klassikosta Saiturin Joulu. Ok se tajuttiin olla tekemättä 2003, mutta joku keksi sitte kuitenki tehä sen 2009?! JA eikö siitä oo tehtyki jo joku elokuva, oon mä ainaki jonku nähny !!!?

Matthew McConaughey on ensinnäkin ihan liian söpöliini ollakseen karismaattinen naistenkaataja. Ok toisaalta päähenkilö onkin iha lässypikkupoika jonka kilpailu elämänsä rakkaudesta musersi jo varhaisilla vuosilla. Elikkä McConaughey on valokuvaaja Connor Mead. Hän on naistennaurattaja gigolo, joka vaihtaa kuhinointikumppania kuin sukkia. Connorin veli on menossa naimisiin ja avioliiton kahleita vastustava veliveikka lähtee paikanpäälle. Connoria alkaa kuitenkin vainota haamut. Arvatkaa mitä sitte käy? No huithapelista kasvaa kunnon mies elämänheilalleen(Jennifer Garner).

Että plääplääplää. Elokuvaa ei oikein pelasta mikään. Ällöä romantiikkaa siis. Mies on sika, ja muuttuu kuin salamaniskusta. Yliluonnollisuudesta ois voinu ottaa hupia irti vaikka kuinka, mutta ei ja Garner vaan hyörii elokuvassa statistina eikä tuo hahmojen välille mitään tunnelmaa. Odotin kuitenkin vähän huumoria kun kynäilijöina ovat kuitenkin olleet Jon Lucas ja Scott Moore, jotka tekivät myös The Hangoverin, joka taas oli hulvaton !Kaks tähtee vain siks että kuuen tunnin lennolla elokuva oli kuitenkin viihdettä joksikin aikaa :D

**

Human race is skxawng !

Avatar, 2009

Ohjaus: James Cameron

Starring: Sam Worthington, Sigourney Weaver, Zoe Saldana

James Cameron, maailmankaikkeuden hienoimman elokuvan Titanicin ohjaaja, mies joka kahmi kasan Oscareja kaksitoista vuotta sitten suostui vihdoin kuoriutumaan kotilostaan takasiin elokuvien maailmaan. Avatarta hypetettiin niin paljon ennen sen elokuviin tuloa, että ihan periaatteesta en halunnut elokuvaa heti katsoa. Ja oho meniki aika kauan enneku sen vuokrasin sitte. No saanpa hehkuttaa sitä itekseni nyt kun kaikki muut on jo siitä yli päässeet :D Cameron osoittaa jälleen olevansa vahvojen visuaalisten elokuvien ehdoton taituri. Avatarilla hän palaa sci-fi elokuvien pariin, löytyyhän Cameronin CV:stä elokuvia kuten Terminator yks ja kaks sekä Aliens, ei huonoa näyttöä ukon taidoista.

Avatar sijoittuu vuoteen 2154, jolloin ihmiset ovat matkanneet sadunomaisen kauniille Pandora -kuulle. Ja minkäpäs muunkuin rahan takia. Pandoran maaperä on täynnä harvinaista ja arvokasta älymetallia. Pandoralla asuvat sini-ihoinen alkuperäiskansa ei pidä siitä, että heidän luontoaan ja kulttuuriaan häiritään. Ihmisrotu on kuitenkin kehittänyt Na´vien lainakehoja joiden avulla he voivat soluttautua alkuperäisasukkaiden joukkoon. Näitä lainakehoja kutsutaan avatareiksi. Jake Sully on pyörätuolissa istuva sotilas ajautuu veljensä kuoleman vuoksi avatar ohjelmaan ja pääsee jälleen kokemaan kävelemisen ja juoksemisen ilot. Jake soluttautuu na´vien heimoon tiedonhakutarkoituksessa, mutta pikkuhiljaa na´vit alkavat merkitä miehelle enemmän ja enemmän.

Elokuvan käsikirjoitushan oli valmis jo aiemmin ja muhi laatikossa odotellen elokuvatehosteiden kehittymistä. Odottaminen kannatti. Cameronin visiot tietokoneella luodusta täysin uudenlaisesta maailmasta toimii. Pandora on täynnä hohtavia värejä, jylhiä maisemia, mielikuvituksellisia olentoja ja viimeisen päälle hiottua viidakkomaisemaa! Toimintakohtauset taas ovat jotain niin upeeta, saavat katsojan tuntemaan kuin itsekin lentäisi mukana! Ihan parhautta ! Sanat ei riitä kuvailemaan Avatarin kauneutta, se pitää ehottomasti kattoo ite !

Juonellisesti elokuva ei iha visuaalisuuden tasoa ole. Juoni ei tuo kovin uudenlaista tai ennaltaarvaamatonta kuviota katsojalle, mutta toimii kuitenkin hyvin. Käsikirjoitus ei tässä elokuvassa pääasia olekaan, eikä dialogeissakaan mitään mieleenpainuvaa ole. Näyttelijät vetävät roolinsa uskottavasti, vaikka Sigourneyltä odotin jotain vähän enemmän.

Elokuva asettuu suorintein Na´vien puolelle, kun ihminen kuvataan ahneeksi riistäjäksi, jollaisia oikeastaan ihmiset onkin ! Ihminen tuhoaa sumeilematta tieltään kaiken mikä estää määränpäähän pääsyn. Na´vit taas elävät symbioosissa luonnon kanssa kuin vanhanajan intiaaniheimot. Musiikit säestävät erinomaisesti jokaista elokuvan tunnelmaa ja harmittaakin että en ole elokuvaa 3D:nä nähnyt sillä silleen olis varmasti ollut vielä vaikuttavampi. Elokuvasta jää hyvä mieli ja tekee mieli huutaa WE WANT MORE ! James Cameron oot parhautta!

*****

Jediwarriors!

The Men Who Stare at Goats, 2009

Ohjaus: Grant Heslov

Starring: Ewan McGregor, George Clooney, Kevin Spacey

Kato, Vuohia nääs. 

Olipa kerran toimittaja, USA:n armeija ja vuohia.. Tämä sekopää komedia perustuu Jon Ronsonin romaaniin "The Men Who Stare at Goats".

Bob Wiltonilla (McGregor) ei mee hyvin, nainen jätti toisen takia ja työtki menee päin honkia! Bob lähtee Irakiin, jossa tämä tapaa Lyn Cassadyn (Clooney) huippupsyykikon. Lyn kertoo olevansa USA:n erikoisjoukoissa tutkimassa paranormaalian voimien käyttämistä sodassa. Bob tapaa myös Bill Djangon (Bridges) - hippiaatteen ja new age halailun miehen, jedisotilaitten isän. Kaikki ei aina suju sodassa suunnitelmien mukaan ja miehet käyvätkin läpi melko rankkoja koettelemuksia aavikon läpi matkatessaan. 

Luvassa siis ihan älyvapaata meininkiä. Ei ihan normaalia satiiria mun leffavalinnoissa. Toisin kuin esimerkiksi Micmacs, jonka tuossa taannoin kehuin maasta taivaaseen, tämä elokuva ei heittänyt kehiin kovin erikoisia vitsejä, vaikka pohja olisi sen suonut. Näyttelijäporukka on vaikuttava mutta kyllä ne hauskat kohat silti mahtu ainostaan trailerin pitusee pätkään!

**

Dazlious !

Snow Cake, 2006

Ohjaus: Marc Evans

Rooleissa: Alan Rickman, Sigourney Weaver, Carrie-Ann Moss

"Hmm, Alan Rickman ja Sigourney Weaver, vuokraan tämän." Tässä ajatukseni DVD hyllyllä. Ok ei yllätä, että hups olinkin nähnyt elokuvan jo !! :D

Alex Hughes (Rickman) on juuri vapautunut vankilasta. Hän on matkalla Winnipegiin ja pysähtyy huoltoasemalla. Nuori Vivienne (Emily Hampshire) änkee väkisin hänen kanssa samaan pöytään ja alkaa tauotta pulputtamaan. Alex olisi mieluumin yksin ja Vivienne käy hänen hermoilleen. Alex kuitenkin päätyy antamaan tytölle liftin. Matkan teko päättyy ikävästi ja tuottaa Alexille poikkeaman reitiltään. 

 

Snow Cake on melko herkkä tarina, ihan tavallisista ihmisistä pienessä kylässä. Sigourney Weaver tekee uskottavan roolityön autistisena Lindana. Eikä ihme, sillä hän teki perusteellista pohjatyötä rooliaan varten ja vietti pitkiä aikoja autistisen naisen seurassa ennen elokuvan kuvaamista.

Snow Cake kertoo varsin tavallisista aikuisista ihmisistä, mutta päästää meidät pintaa syvemmälle. Rickmanin olemme varmasti kaikki tottuneet näkemään pahiksen roolissa ja onkin mukavaa välillä nähdä mies sympaatisessa miesosassa. Hänen rujo olemuksensa ja surumielinen katseensa on tähän rooliin nappivalinta ! Sivuroolit jäävät kuitenkin hieman vaillinaisiksi. Esimerkiksi Carrie-Ann Moss vetää roolinsa vamasti, mutta ei saa mahdollisuutta loistaa.

Elokuvan suhtautuminen autismiin on jotenkin piristävää ja realistista. Linda ei ole säälittävä hahmo, vaan hyvin itsenäinen, eikä pidä että hänen asioihinsa puututaan. Arvostan juuri tämän tyylisiä elokuvia ja katsonkin mieluummin tällaista kuin mahtipontisia suuren budjetin elokuvia ! Elokuvasta tulee hyvä olo, ja tuntui että vuorotellen itkin ja vuorotellen nauroin tätä katsoessani :)

***1/2

I would tell you that I wrestle alone in the dark, in the deep dark, and that only I can know..

The Hours, 2002

Ohjaus: Stephen Daldry

Starring: Julianne Moore, Meryl Streep, Nicole Kidman

Daldryn ohjaamassa elokuvassa "The Hours" tarinan päähenkilöitä on kolme, joilla jokaisella on oma tarinansa. Keskushenkilönä voi kuitenkin pitää Virginia Woolfia (Kidman), joka kirjoittaa romaania nimeltä "Mrs. Dalloway". Woolf elää 1920-luvulla Lontoon pienessä esikaupungissa Richmondissa, ja kamppailee sekopäisyyden ja taiteen rajamailla. 1950-luvun Los Angelesissa elävä Laura Brown (Moore) puolestaan lukee Woolfin romaania ja kamppailee ahdistuksen tunnetta vastaan ulkoisesti niin täydellisessä avioliitossa. 2000-luvun New Yorkissa asuva Clarissa Vaughan (Streep) on kolmas, mutta ei suinkaan vähäisin näistä naisista. Hän hoivaa aidsia sairastavaa ystäväänsä ja ex-rakastettuaan Richardia (Ed Harris), ja unohtaa omat tarpeensa ja oman elämänsä täysin. 

Dramaattisuutta tästä elokuvasta löytyy yllinkyllin. Näyttelijäkaarti on varsin vakuuttava ja elokuvan toimivuus onkin aikalailla heidän varassaan. Kahmihan tämä kyseinen elokuva aikalailla ehdokkuuksiakin roolisuorituksista ja Nicole Kidman feikkinenineen pystin myös nappasi naispääosastaan - eikä turhaan, vaikkakin naiset olisivat kaikki ansainneet palkinnon oivasta suorituksestaan ! Komedian ystäville en suosittelisi tätä elokuvaa. Vaikka en mikään intelligentti itse olekaan, nautin elokuvista, joissa käytetään näin rikasta kieltä kuin tässä: To look life in the face, always, to look life in the face, and to know it for what it is. At last to know it, to love it, for what it is, and then, to put it away. Leonard, always the years between us, always the years, always the love, always...the hours...!

Ah, olin sulaa vahaa!

****

Music is my hot hot sex

Nick & Norah´s Infinite Playlist

Ohjaus: Peter Sollet

Starring: Michael Cera, Kat Dennings, Aaron Yoo, Rafi Gavron, Ari Graynor

Nick & Norah´s Infinite Playlist on romanttinen komedia kahdesta nuoresta, jotka huomaavat olevansa sielunkumppaneita, ainakin musiikin suhteen.

Kevyttä katsottavaa näin opinnäytetyön lomassa. Tapahtumapaikkana elokuvassa on New York.

Nick (Cera) on The Jerk-Off:sin kitaristi ( ja tavallaan rumpalikin:)) ja kaiken lisäksi ainut hetero bändissä. Hän on takertunut entiseen tyttöystäväänsä Trisiin (Alexis Dziena) ja lähettelee tälle soittolistoja. Trisiä kohtaan melko vihamielisesti suhtautuva, mutta silti Trisin tavallaan kaveri, Norah (Dennings) kerää jokaisen soittolistan talteen, kun Tris ei niitä osaa arvostaa. No Where´s Fluffy on tulossa kaupunkiin - IIIIIK !!!! Kaikkien on oltava paikalla. Keikkapaikka vain on salaisuus. Kukin tahollaan, Nick yhdessä The Jerk-Offsien kanssa ja Norah, Tris ja heidän superkänniääliö ystävänsä Caroline lähtevät etsimään tätä salakeikkaa. Ja kas, tyttö tapaa pojan ja poika tapaa tytön. Suloisen riitaisa parivaljakko löytää toisensa ja päätyy etsimään keikkaa yhdessä.

Perinteistä teinikomediaa siis luvassa. Blondeja, seksistisiä kommentteja, sekoilua ympäri kaupunkia ja ennen kaikkea suuria tunteita! Cera on kuin luotu tällasiin rooleihin, nörttipoika joka kuitenkin onnistuu olemaan omalla tavallaan cool. Ja Norah taas superkaunis hieman erilainen nuori, joka ymmärtää herrasmiehen päälle! Caroline ja Nickin homokolmikko ystävät heittävät sekaan vielä aimoannoksen huumoria. Kaiken kaikkiaan elokuva on hauska pläjäys nuorista yhtenä yönä. Mutta ainoa ongelma elokuvassa on se, että elokuvan nimi on loputon soittolista, no missä sitten tästä elokuvasta oli se oikea HYVÄ musiikki? Elokuva kuitenkin kertoo suurelta osalta myös musiikista. Otetaan vaikka 500 Days of Summer - raina täynnä menevää huippumusaa ! Indie-rockkia tässä mielestäni piti olla, ei kuulunut juurikaan. Tarttuva musiikki ois tuonu varmasti vielä lisäarvoa tälle.

***